30 April 2013


Perjantaina mulla oli aamulla yllättävän helppo lisämatikan koe ja sen jälkeen vaa vappushow'n harjotuksii. Venailin koko päivän sitä puheluu YFU:lta. Niiden toimisto menee kiinni klo 16:00 eikä ne ollu viel viittä vaille neljään mennessä soittanu. Päätin sit soittaa sinne, onneks soitin. Kyselin siitä paikasta ja sain tietää, et YFU ei ollu saanu yhtään koko vuoden paikkaa Australiaan  tai Uuteen-Seelantiin. Kysyin mun muista hakutoiveista, eli Etelä Afrikasta, Kanadasta ja Jenkeistä. Totta puhuen en olis ees halunnu lähtee Kanadaan tai Amerikkaan, mut sillon piti valita viis hakutoivetta, nii oli pakko laittaa jotai :D No, YFU:lla oli pari paikkaa, eli ihan reilusti, Etelä Afrikkaan ja olin jo siltä seisomalta valmis lähtemään sinne. Mulle kuitenki selvitettiin, et niillä on sellanen combo-ohjelmaki, jossa oltais puol vuotta Australiassa ja toiset puol vuotta Uudessa-Seelannissa. Siinä kohtaa tuli sellai ou nou -fiilis. Kumpiki vaihtoehto kuulosti niin mahtavalta, että ajattelin, et en koskaan pysty valitsemaan noiden välillä. Mulle pistettiin paikat varaukseen ja ne anto mulle harkinta-aikaa viikonlopun yli.

On Friday I had my extra-math's exam and after that our show rehearsals to 3 pm. I waited patiently thru whole morning and afternoon the call from YFU. They close their office at 4 pm. At 5 to 4 pm they still hadn't called so I decided to call them. I asked 'bout the exchange student place and got to know that they hadn't got any whole-year-place to Australia or New Zealand. I asked 'bout my other selections; South Africa, Canada and USA. As the matter of fact I wouldn't even want to go to Canada or USA but I had to select 5 so I had to choose something :D Well yFU had few places to South Africa and I was ready to go there right that moment. I was still told that they had one place to some kind of combo program to Australia AND New Zealand. That was the moment I got "oh no" -feeling. Both of the programs head so awesome that I though I wouldn't ever be able to choose between them. They reserved both places to me and gave me time to think over the weekend. 

Sunnuntaina rupesin aamulla väsäämään mun puhetta, joka on siis yks äikän tehtävä. Mulla vilisi vaa salalaidat silmissä, enkä nähny kirjottaa mitään, vaik ruutuki oli 300%. Iltapäivällä lähetiin Jumboon ostamaan mulle uusia lenkkareita/juoksukenkiä. Sain siinä sivussa myös juoksutrikoot, joista tykkään tosi paljon, samoin ku niist uusista kengistäki. Ne on sellaset sini-turkoosi-valkoset Adidakset ja tosi hyvät jalassa. Olisin halunnu sellaset mustat turkooseilla highlightseilla, mut niis oli liian levee lesti.. Kävin ahkerana juoksee Nupun kans sellasen n. 3 kilsan lenkin. Tykkään tost touhust kyl tosi paljon :) Illalla tajuttiin aamuset sahalaidat ja kokopäivän päänsäryt pieneks mirgreeniks :DD Että näin :P + Sain päätettyy mun vaihtaripaikan :D

On Sunday morning I did my speech, which was my Finnish homework. I couldn't see almost nothing even less my computers screen was 300% because I saw only sawn sides. In the afternoon we went to Jumbo (a Finnish department store) to buy me new running shoes. I also got running tights. I like both very much :) The shoes are blue-turquoise-white color Adidas brand and really good on my feets. I would've black ones with turquoise highlights but they were too wide fit.. I went to 3 km running loop with Nuppu (so proud 'bout myself again :D) In the evening I realize that my morning's sawn sides and whole-day-headaches could be a migraine :DD + I decided which exchange program I'll join :D

Maanantaina meillä oli jo heti aamusta vappushow treenejä. Meijän ohjelmanumero, eli muotinäytös alko olee jo aika hyvin kasassa, joten se oli taas aik rentoo - ainaki mun osalta. Heti yheksän jälkeen, jollon YFU:n toimisto aukee, soitin sinne ja ilmotin mun ohjelmavalinnasta. Päädyin pitkän harkinnan jälkeen siihen combo-ohjelmaan, eli se olis sitte puol vuotta Uudessa- Seelannissa ja puol Australiassa :)) Iltapäivällä oli vielä helpompaakin helpompi bilsan koe ihmisen anatomiasta. Ja kuka sanokaan, ettei Housen kattomisesta oo mitään hyötyä :DD

On Monday morning we had again some rehearsals to our show. Our presentation, fashion show, started to be quite ready so it was very casual working again. Right after 9 o'clock I called to YFU and told them ''bout my exchange program selection. After a lot of thinking I ended up to combo-program. So it'll be half year in New Zealand an d half in Australia :)) In the afternoon I had the most easiest biology exam about human anatomy. And who said watching House m.d. in no use :DD

Tänään, eli tiistaina, oli vihdoin ja viimein vappushow, jota varten me oltiin treenattu aivan sairaasti. Meillä oli kaks näytöstä, joiden välissä oli ruokailu. Show'ssa ennen meitä esiinty tansiijoita ja bändejä. Paras bändiesitys oli ehdottomasti eksien seikojen poikien the Beatles:n Yeaterday -coveri. Lopuks oli muotinäytös ja sen lopussa mun osuus. Meni kummatki näytökset ihan semihyvin jne. Käytiin aina välissä ulkona napsimassa kuvia. Noissa kuvissa mm. A, joka on siis ite tehnyt koko pukunsa! Lisäks siel näkyy myös Salla, joka on kans tehny ton mekon ite.

Today, ie on Tuesday we finally had our "first-of-May" -show. We had two showings and between them dining. There were some dance- and music performances in the show before us. The best music performance was defiantly 7th grade's boys the Beatles' Yesterday cover. In the end of showing was our fashion show. It went quite fine. Between showings we went photographing outside. There are inter alia A and Salla in those photos. They both have made their dresses themselves.







Tänään tuli myös postissa YFU:lta hillitön pinkka papereita, pääasiassa infoa ja lomakkeita. Tästä se lähtee :D Mua rupee nyt vähän jännittää silleen hyvällä tavalla, ku rupee tajuu, et täst unelmast on tulossa totta!

I got a thick letter from YFU today. Inside was lots of papers, mostly information and forms. This is it, here it starts :D I'm getting a bit nervous in a good way when I'm starting to realize my dream is coming true!

 photo arrow.pngCONTINUE READING

20 April 2013


Tässä nyt siis vihdoin tää videopostaus viimeviikonlopulta. Huh, et oli hommaa tehä. Yritin eka sony vegas prolla, jota en nähtävästikään osannu käyttää. Sitte yritin tehä Windows Liven elokuvatyökalulla = yhtä lagausta koko touhu. Ja lopuks pääduin takasin sony vegas prohon, jonka kanssa mun kaveri onneks autto :) No sitten siirrytäänki youtubeen ja voi herran jestas! Sepä ilmottaa, että mun videon lataaminen kestää 473 minuuttia = n. 8 tuntia! Jätin tän sit yön yli lataa ja aamulla oli viel kaks tuntii lataamatta. Lähin kouluun ja jätin tän yksikseen lataileen. Sitte tuun puol neljän aikaan koulusta ja huomaan, et päivän aikana netti on kaatunut! Terve menoa youtubellekin! Meinasin siinä vaiheessa jättää leikin kensken ja manata youtuben jonnekin hevon kuuseen. Maltoin kuitenki ja yritin ladata videoni uudestaan. Tälläki kertaa se ilmotti sellasen 8h latausajan. Sitten kesken kaiken mun youtube -tilille ilmestyykin tää video! Kävi ilmi, et netti oli kaatunukki vasta lataamisen jälkeen! Se fiilis sanon vaa, se fiilis!

No mutta tässä tää nyt kuiten on, toivottavasti tykkäätte :)

Tänään lähen mun epävirallisen proofreadaajan kans Helsinkiin sushille (viikottainen ateriani ^^) ja kattomaan Scary Movie 5 :DD Toivottavasti on hyvä - ja hauska, vaikka oonki heikkohermonen kauhuleffojen kans :P
 photo arrow.pngCONTINUE READING

19 April 2013

Wau! Te ootte linkkaillu aivan mielettömän paljon tosi kivoja blogeja ja linkkailujen mukana muutaman uuden lukijankin (jess!). Tässä mun lempparit linkatuista:


Ihanan erilainen blogi! Upeita idearikkaita valokuvia erittäin hyvällä laadulla! Täältä, jos mistä löytyy uutta inspistä :)


Tää blogi on toosi symppis :) Bloggaaja kirjottaa tosi luontevasti ja helposti lähestyttävästi. Mä tykkäsin tästä paljon!



Tää on yks mun ensimmäisistä lempiblogeista. Kivaa elämän kulusta kirjoittamista, DIY-projekteja ja kaikkea muutakin kivaa :) Suosittelen lämpimästi!

Ja heti perään mun toinen lempiblogi. Vaikka kyseessä onkin kaverieni blogi, on se silti mun ehdoton suosikki! Paljon, muttei liikaa hyvä laatusia valokuvia ja hyviä postauksia. Postauksia on (melko) harvassa, mutta jokaisessa on aina kunnolla asiaa :)

Ranskaan lähtevän vaihtarin blogi. Tääki blogi on mun mielestä tosi ihana ja omalla tavallaan sulonen :) Vaihtariblogeja on muutenki kivaa lukea, koska samalla saa vähän kuvaa vaihtareiden eri vaiheista.


Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä tämä blogi. Tästa blogista ainakin särmää löytyy. Kaikki postaukset on omaperäisen hauskoja ja asiaakin on sen verran, että jaksaa keskittyneesti lukea :)
 photo arrow.pngCONTINUE READING

12 April 2013


Mun siivoaminen on aina sitä, et joko istun suoraan sanotun kaatiksen keskellä kännykkä kädessä tai sitte vedän kaikki tavarat kaapeista alas ja järkkään kaiken uusiks. Pieni siivoaminen ei siis ole mahdollista, joko siivotan kunnolla tai ei ollenkaa!

When I should clean up it's always like this: I sit in the middle of a landfill (aka my room) with my cellphone or I pull everything down from closets to floor and organize them totally new way. A little tidy up is not possible for me.

Kävin keskiviikkona YFU:n haastattelussa, josta teen sitte joskus ens viikolla oman postauksen (ellen laita mun testivideopostausta ko aiheesta tänne). Ne arveli siellä, ettei niilläkää oo paikkoja Ausseihin, joten luulen, että mun "kohtaloksi koituu" Uusi-Seelanti. Toisaalta oon skarpannu itteeni siltä varalta ja nyt oon jo melkeen mielummin lähössä Uuteen-Seelantiin ku Australiaan... Sain tosiaan eilen puhelun AFS:ltä ja ne varmisti mulle paikan sieltä Uuteen-Seelantiin tammikuusta 2014 juolukuuhun 2014. Venailen vielä pari viikkoa YFU:n tuloksia, sillä mä rakastuin YFU:un järjestönä!

On Wednesday I went to YFU's interview (I'll do another post 'bout it). They guessed that they have ether places to Australia so I guess I'm gonna go to New Zeland for next year! I'm so exiting 'cause I've thought that maybe New Zeland is more like my place that Australia... I got a confirmed place to New Zeland by AFS from jan 2014 till dec 2014. I'm gonna wait to YFU's results.

Wou! Ootte linkkaillu ihan mielettömästi blogeja! En oo vielä kaikkia ehtiny käydä perusteellisesti läpi... Ajattelin kuitenki tehä vaikka top 10 blogit -postauksen, jossa sitten esittelisin 10 lempiblogia linkatuista. Miltä kuulostaisi?

Lähen huomenna siis mun kavereita tapaan Hesaan (oon maalainen nii saan sanoo Hesa :D). Päätettiin Ellan kanssa tehdä videopostaus la-su reissuista, joten sellasta olis sitte seuraavaks tulossa :)

Tomorrow I'm going to go to Helsinki with couple of my friends. I decided with Ella, that we're gonna make a video post of our weekend, so that's coming next :)
 photo arrow.pngCONTINUE READING

9 April 2013

Sain vihdoinki aikaseks lakata mun kynnet :D Edellisestä kerrasta on oikeesti ikuisuus! Oon selaillu WeHeartIt:a ja aina tulee eteen näitä "inkkarikynsiä". Päätin sitte eilen toteuttaa nää ja oon ihan tyytyväinen lopputulokseen :))

I finally did my nails :D It must have been an eternity when I last time did my nails. I've surfed thru WeHeartIt and always find these "Indian nails". I decided to implement them and I' think they succeed quite well :))

Lakat/Nail polishes: O.P.I  - Start-to-Finish NT T71 / Pimkie - 43. Green Bay / Kicks - Juicy Crush / La Femme Beauty - 101. Ice Blue Cream / Lumene - 6. Nude Charm

1. Lakkaa kynnet pohjalakalla.
2. Suunnittele kynsien kuviot pohjalakan kuivuessa.
3. Lakkaa suunnitelemasi kuvioiden pohjavärit.
4. Anna värilakkojen kuivua kunnolla ja piirrä sitten permanentti/vedenkestävällä tussilla suunnittelemasi kuviot kynsille. Ite käytin permanenttista kalvotussia.
5. Piirrä aluksi rajat väreille ja lähde sitten työstämään yksityiskohtia.
6. Lakkaa lopuksi kiiltävällä viimeistelylakalla kynnet.

Apuaa! Mulla on huomenna se YFU:n haastattelu! Sain kutsun sinne, ja siel pitää näköjään kirjottaa aine enkuks siellä annettavasta aiheesta... Ei hyvää päivää! Mua jännittää aivan sairaasti D:

OMG! I have that YFU's interview tomorrow! I got that invite and I noticed that I have to write a writing in English about the topic they'll tell there... Not gonna happen! I'm so nervous 'bout all that D:
 photo arrow.pngCONTINUE READING

7 April 2013

En ookkaa vähään aikaan ehtiny/jaksanu postailla, joten nyt sitten vähän enemmän asiaa kerralla.

I haven't write a while 'cause I've been quite busy/lazy, but now I'm going to make a longer post.

Kävin torstaina siellä AFS:n haastattelussa. Haastattelu itessään oli tosi mukava ja rento. Mua haastatteli kaks entistä vaihtaria. Kaikki meni tosi hyvin siihen asti kunnes sain tietää, ettei AFS:llä enää ollu paikkoja Australiaan. Niillä oli kuitenki vielä muutama paikka Uuteen-Seelaantiin, joten lähenki sitte varmaank sinne, jos en saa muiltakaan järjestöiltä paikkaa Ausseihin.
Tulin sitte kotiin sieltä ja yritin soittaa YFU:lle, joko ne olis saanu sen mun hakemuksen, jonka jo n. kuukausi sitte lähetin. Nillää oli kuitenki puhelinpäivystys jo loppunu, joten jäin iha masisfiiliksissä jatkamaan torstai-iltapäivääni. Parin tunnin kuluttua sain kuitenki puhelun YFU:lta. Sieltä ilmotettiin, että ne oli saanu (vihdoin) sen mun hakemuksen ja että millon pääsisin haastatteluun. Mun mieliala nousi nollasta sataan kun sain ens keskiviikoks sovittua haastattelun Helsinkiin :DD

On Thursday I went to AFS' interview. The interview was really nice and casual. I was interviewed by two former exchange students. Everything went well until I got to know that AFS didn't have any places to Australia left. They got only few places to New Zealand so I guess I'm going to go there if I won't get place to Australia from YFU or Explorius.
After the AFS' interview I came home and tried to call to YFU if they would had received my letter of application which I posted about a month ago. They didn't answer 'cause I called too late. How ever after two hours I got a phone call from YFU. They told me that they had (finally) received my letter of application and when I would be able to come to interview. My mood hopped from zero to hundred when I agreed my interview to next Wednesday :DD

Eilen lähin Eevan kanssa kaheksalta aamulla junalla Tampereelle Hevoset -messuille. Meiltä menee junalla n. 1h 30min Tampereelle, koska Riihimäellä pitää vaihtaa kaukojunaan, ellei sitte haluu körötellä lähijunalla 2h. Me päästiin puol kymmenen maissa Tampereelle, mutta juoduttiin ottaa viel bussi Pirkkahallille. Loppujen lopuks oltiin puol yheltätoista sisällä messukeskuksessa.
Käytiin shoppailemassa ihan urakalla, mutta ehittiin me muutama esityskin katsoa.

Yesterday me and Eeva left at 8 am to Tampere by train to Hevoset (eng. Horses) - fair. The trip from home to Tampere takes 'bout 1 hour and 30 mins so we were at Tampere at 9:30 am. We had to take a buss to the exhibition center also and when we finally got to the exhibition center the clock was 10:30 am.
We went shopping and we shopped a lot :D Still we had plenty of time to watch some presentations on stage.


Iida ja Annu oli kans rantautunu messuille ja oltiinki jo aiemmin yhessä sovittu, että nähtäis siellä. Oli kiva nähä taas, tai oikeestaan Annua ekaa kertaa, mut jotenki ollaan jo muuten nii tuttuja, et se tuntu vaa iha norminäkemiseltä :) Mentiin sitte jossain vaiheessa ulos ottamaan muutama yhteiskuva.

Iida and Annu were also at the fair. We had agreed earlier that we could meet there. It was awesome to see them again, or in fact I saw Annu at the first time but somehow we are so familiar that it felt  like a normal every-day-meeting :) After a while we went outside to take dome group photos.

Minä ja Iida / Me and Iida
Eeva ja minä / Eeva and I
Annu, minä ja Iida /Annu, I and Iida
Ryhmäkuvat / Group photos © Iida

Iida ja Annu lähti vähän ajan kuluttua, joten Eeva ja mä jatkettiin shoppailua. Ite ostin vaan yhen schleich:n (kun niitä keräilen) ja SRL:n kouluratsastusohjelmavihkosen (sis. kouluratoja). Eeva osteliki sitte vähän enemmän, mm. ihanan ruskeanahkasen kultatimanttisen otsapannan Unikille, ridahousuja ym. Lopuks me katottiin vielä valjakkoajo-näytöskilpailu, Anna-Julia Kontion estaratsastusdemo ja Agrimarket näytöskilpailu. 

Iida and Annu left after a while so Eeva and I continued shopping. I bought only one Schleich -figure (I collect 'em) and SRL's (Finland's Riding Union) dressage notebook (includes dressage test sheets). Eeva bought 'a little' more like lovely brown-leather gold-diamond headband for Unik and some riding breeches etc. Lats we went to watch the carriage driving show-competition  Anna-Julia Kontio's (a Finnish show jumper) show jumping demo and Agrimarket show-competition.





Sitte lähettiinki jo bussilla Tampereen keskustaan. Ehittiin just ja just juoksemalla hakea Subway:sta leivät ja sitte junaan. Junassa syötiin meidän aina-niin-maukkaat-subit ja mässättiin minipussillinen TV-mixejä. Riihimäellä viahettiin lähijunaan ja siitä sitte kotiin puoliunessa.

 After those we left to Tampere's center by bus. We run to Subway-restaurant and ordered breads take-away. Then run to the railway station and just in time cough the train. We eat our breads and dome candies on the train. At Riihimäki we changed the train. Then I finally got home at 9:30 pm in half-sleep.

Illalla kävin vielä koiran kanssa pikasesti ulkona ja katsos mokomaa, sillähän sato lunta! Eiks se kesä oikeesti vois jo tulla?!

In the evening I went outdoor with my dog and can you imagine, it sowed! For real, why can't the summer come?!


 photo arrow.pngCONTINUE READING
blogger template