I arrived to New Zealand about a month ago. It feels crazy how fast the time has gone. On the other hand it’s only one month and there’s 9 remaining. I don’t feel homesick, yet. I kinda don’t miss anything, yet. I feel like I belonged here. I have settled down very well on my own opinion. I have made very good friends and I know already it’s gonna be too hard to go. But I still have five moths here.
In Finland the school paper group was my place, the place I wanted to be. They were and still are my best friends. When I arrived here I was really disappointed when I found out there’s no school paper in my college. Now I’m rather happy there isn’t. I’m really happy I found my way to the business studies since that group has become my place instead the paper. I’ve made my best friends there and I just love the atmosphere we’re having there. I kind of miss the school paper group but at the same time I don’t wanna go anymore. I just want to stay here.
During this one month I have become more independent. I have opened my eyes in a new way, I can see things in different light (I’m still about to be hit by a car every time I cross the road). I have found new things about myself. I have found parts of who I am. If this is the situation after one month - I must be a whole new person after this whole exchange.
I skyped to Finland this morning. It was wonderful to see my family, talk to them and hear what had been going on there. It was weird, so weird. I felt like I was watching a home video or something like that. I asked them to show my room and other parts of the house. It is still home to me, of course, but not in the same way anymore. I’m proud when I can say I don’t feel home sick at all. Hearing they’re doing okay makes it actually easier being here, in a way.
IN FINNISH
Minä saavuin Uuteen-Seelantiin noin kuukausi sitten. Aika on mennyt ihan hurjan nopeasti. Toisaalta vain kuukausi on kulunut ja yhdeksän on vielä jäljellä. En tunne koti-ikävää, vielä. En oikeastaan kaipaa mitään, vielä. Minusta tuntuu, että kuulun tänne. Olen asettunut aloilleni todella hyvin omasta mielestäni. Minulla on jo todella hyviä ystäviä täällä, ja tiedän jo valmiiksi, että lähteminen tulee olemaan liian vaikeaa. Mutta minulla on silti viel viisi kuukautta täällä.
Suomessa lukion lehden, Hälyn toimitus oli se minun paikkani, paikka, jossa halusin olla. Sen porukan jäsenet olivat ja ovat edelleen varmasti parhaimpia ystäviäni. Kun saavuin tänne, olin todella pettynyt kuullessani, ettei koulullani ole lehden toimitusta. Nyt olen pikemminkin iloinen, ettei toimitusta ole. Olen todella iloinen, että löysin tieni business studies -kurssille, sillä kyseisestä ryhmästä on tullut minulle kuin Hälyn toimitus. Parhaat ystäväni täällä ovat business kurssilta, ja minä yksinkertaisesti pidän ilmapiiristä siellä. Tavallaan ikävöin ystäviäni Hälyn toimituksessa, mutta samaan aikaan en haluaisi mennä takaisin. Haluaisin vain jäädä tänne.
Ensimmäisen kuukauden aikana olen oppinut itsenäisemmäksi. Olen avannut silmäni ihan uudella tavalla ja näen asioita uudessa valossa (olen silti vähältä jäädä auton alle joka kerta ylittäessäni tietä). Olen oppinut uusia asioita itsestäni. Olen löytänyt johtolankoja siitä, kuka oikeasti olen. Jos tämä on tilanne nyt, yhden kuukauden jälkeen - olen varmasti ihan uusi persoona tämän koko vaihdon jälkeen.
Skypetin Suomeen tänä aamuna. Oli ihanaa nähdä perhettäni, jutella heille ja kuulla, mitä siellä päässä on tapahtunut. Se oli silti todella, todella outoa. Oli kuin olisin katsellut kotivideota tai jotain sen kaltaista. Pyysin saada nähdä huoneeni ja muita osia talostamme. Se on silti tottakai koti minulle, mutta ei enää samalla tavalla. Voin ylpeästi sanoa, etten kärsi ollenkaan koti-ikävää. Nyt kun olen kuullut, että Suomessa kaikki menee hyvin, ikävöin sinne yhä vähemmän.
No comments:
Post a Comment